Minä en ollut perehtynyt aikaisemmin syvemmin perustulokokeiluun muuten, kuin lehtien ja uutisten palstoilta lukenut ja kuullut asiasta. Ensimmäiseksi selasin Kelan sivuja, joissa kerrotaan perustulokokeilusta.

Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu perustulokokeilun toteutus ja se toteutetaan vuosina 2017 – 2018 ja se on yksi osa hallituksen kärkihanketta ”Palvelut asiakaslähtöisiksi”. Kelan johtama, eri tutkimuslaitoksien tutkijoista koostuva ryhmä selvitti, miten perustulokokeilu kannattaa toteuttaa. Kokeiluun osallistuu 2 000 henkilöä, jotka ovat iältään 25–58-vuotiaita työttömiä ja he saavat perustuloa 560 euroa kuussa ilman ehtoja tai tarveharkintaa. Perustulo on siis sosiaaliturvan malli, jossa kaikille kansalaisille maksetaan säännöllisesti ja ilman ehtoja rahaa toimeentuloa varten. Perustulokokeilun avulla on tarkoitus selvittää, miten sosiaaliturvaa voitaisiin muuttaa paremmin vastaamaan työelämän muutoksia. Tavoitteena on myös muuttaa sosiaaliturvaa osallistavaksi ja työhön kannustavaksi. Samalla pyritään vähentämään byrokratiaa ja yksinkertaistamaan monimutkaista etuusjärjestelmää. www.kela.fi/perusturvakokeilu

Nykyinen sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmä on varmasti monelle iäkkäämmälle pitkäaikaistyöttömälle monimutkainen ja voi helposti aiheuttaa byrokratialoukkuja. Meidän yhteiskunnassa pitäisi lisätä työn vastaanottamisen kannustavuutta, mutta helpottaako perustulon saaminen työn vastaanottamista ja vähentääkö se todella paperisotaa? Tai hyötyvätkö perustulosta pienituloiset, työttömät, epävakaissa työsuhteissa työskentelevät? Perustulo voi helpottaa lyhytaikaisen työn vastaanottamista, kun Kelalle ei tarvitse ilmoittaa työn vastaanottamisesta. Kuitenkin, jos haluaa kerryttää eläkettä tulisi hakea työttömyyspäivärahaa ja tällöinhän täytyy tehdä Kelalle hakemuksia. Kolikon toinen puoli on varmasti sellaiset pitkäaikaistyöttömät, joilla ei ole välttämättä halua työllistyä, antaako perustulo heille mahdollisuuden ”oleilla” ja kuitenkin he saavat rahaa?  

Minulle on syntynyt käsitys, että tähän perustuloon on kohdistettu paljon odotuksia suhteessa työllisyyteen, työhön kannustamiseen ja työn vastaanottamiseen. Mietin, että tarvitaanko perustulon rinnalle ennaltaehkäisevien ja tukevien palveluiden vahvistamista? Valmiita vastauksia ei varmaankaan ole, kun perustulostahan ei ole konkreettisia esimerkkejä tai kokemuksia.

Tämmöisiä ajatuksia minulla.